Seminaarin anti on erittäin monipuolinen ja tänäänkin oli useita mahdollisuuksia rakentaa omanlainen ohjelma valitsemalla omia kiinnostuksen kohteita. Aamulla päätimme, että aloitamme kuuntelemaan hoitajien koulutukseen liittyviä tietoiskuja.
Maltalla sairaalan osastoilla tehdyissä tutkimuksissa tutkittiin hoitajien asennetta dementiapotilaisiin. Hieman yli puolet koki omat asenteensa myönteisiksi, mutta tarkemmissa kysymyksissä selvisi mm., että noin 69 prosenttia ei halunnut tehdä työtä muistisairaiden potilaiden kanssa, 82 prosenttia piti potilaita agressiivina ja yhteistyökyvyttöminä ja 68 prosenttia koki, että ei arvostanut omaa työtään. Johtopäätöksenä tästä hoitajien koulutukseen tulisi panostaa, jotta he viihtyisivät työssään paremmin ja arvostaisivat sitä. Mielenkiintoista olisi tehdä sama kysely Suomessa työskenteleville hoitajille.
Hollantilaisten kehittämässä Into D`mentia -virtuaaliseen kokemukseen pohjautuvassa menetelmässä oppii ymmärtämään sairastunutta ja hänen maailmaansa sekä sitä kautta empatia ja ymmärrys hoidettavaa kohtaan lisääntyy.
Mielenkiintoinen oli myös englantilaisten esitelmä nukketerapiasta, jota käytetään lievittämään muistisairauteen kuuluvaa yleistä stressiä.
Kahvin lomassa esittelimme Take Care -kampanjaa ja muutamia kiinnostuneita ilmaantuikin esittelyyn.
Yleisöä kiinnosti erityisesti kampanjan ajankohta ja pituus, kampanjan rahoittaja sekä turvallisuustietopankin sisältö.
Tänään oli monta suomalaista puheenvuoroa. Sirkkaliisa Heimonen esitteli logoterapeuttista lähestymistapaa hoitajien koulutuksessa, Anna Mäki-Petäjä-Leinonen muistisairautta sairastavien vapauden rajoittamisesta ja Merja Riikonen kertoi Kotiovelta liikkeelle -hankkeesta. Paikalla oli kaiken kaikkiaan paljon suomalaisia, tapasimme lounaalla muutaman gerontologinkin Helsingistä.
Ensi vuonna Euroopan seminaari pidetään Glasgowissa 20.-22.10.2014 ja aiheena silloin on "Dignity and autonomy in dementia".
lauantai 12. lokakuuta 2013
perjantai 11. lokakuuta 2013
Alzheimer Europe Conference Maltalla osa 1
Olemme lämpimällä ja ihanalla Maltan saarella ja meitä suomalaisia on täällä aika paljon. Tunnelma on lämmin ja innostava!
Kerromme tässä blogissa seminaarin antia Muistiliiton Välitä-hankkeen projektikoordinaattori Leena Erolan ja asiantuntija Krista Pajalan silmin ja korvin.
Me molemmat osallistumme Euroopan laajuiseen Alzheimer-konferenssiin ensimmäistä kertaa.
Osa Suomen edustuksesta pääsi kuvaan aamun ensimmäisen luennon jälkeen. Onneksi meille kaikille oli löytynyt vaatteita, koska osalta jäivät matkalaukut Frankfurtin lentokentälle. Tullessamme Maltalle edellisenä päivänä vietimme aluksi pari tuntia kentällä tekemässä "reporttia", jonka jälkeen suuntasimme ostamaan hammastahnaa ynnä muuta tarpeellista matkalaukussa ollutta tavaraa. Saavuimme torstaina ja laukut saimme torstai-iltana ja osa sai ne vasta perjantaina.
Painavaa asiaa heti aamulla
Aamutuimaan kuulimme Skotlannin valtion esityksen muistisairaita koskevasta palvelumallista, joka sisältää viisi pääkohtaa: tulevaisuuden suunnittelun ja päätöksen teon, kunnallisen tuen yhteydet, sairastuneen ja omaisen tuen, sairastavan tulevaisuuden suunnittelun ja sairauden ymmärtämisen sekä tulevaisuuden toimenpiteiden suunnittelun. Angiolina Fosterin mukaan tarvitaan lisäksi mm. kansallinen strategia, dementian hoidon suositukset sekä skottilaisten hoitajien konsultointi ja dementiahoito sairaaloissa. Hienoa, että Skotlannissa on luotu laaja ohjelma.
Omanarvontunnosta luennoi professori Chris Gastmans Belgiasta. Eettinen päätöksenteko pitää perustua vuoropuheluun kaikkien niiden ihmisten kesken, jotka ovat osallisina sairastuneen hoidossa. Hoidon suhteen tuleva potilas voi tehdä hoitotahdon, joka kuitenkin saattaa muuttua sairastumisen jälkeen. Tämä luo ristiriidan siitä, kumpaa tapaa hoidosta vastaavat noudattavat: sitä, joka tehty ennen sairastumista vai sitä tahtoa, joka ilmenee nyt sairastuneella? Tulevaisuudessa huomiota pitää kiinnittää moniin asioihin mm. lainsäädäntöön, saattohoitoon ja kotihoitoon. Tehtävää siis riittää näiden asioiden miettimisessä ja selvittämisessä.
Sairastuneiden työryhmän puheenvuorot koskettivat
Päivän mielenkiintoisin anti tuli mielestämme Euroopan Alzheimerin sairastuneiden työryhmän esityksistä. Täyteen ahtautuneessa luentosalissa tunnelma oli tiivis ja saimme kuulla monia sairastuneiden tarinoita kuten myös Suomesta tulleen Raoul Grönqvistin tarinan hänen vaimonsa Miljan lukiessa esityksen. Raoul kertoi siitä, kuinka diagnoosin saatuaan hän oli shokissa, koska työ loppui, työkaverit häipyivät elämästä ja piti selvitä sairauden kanssa. Myös ajokortti meni, lukutaito huononi ja tulojakaan ei enää ollut. Tämä kaikki tapahtui kaksi vuotta sitten.
Kuvassa Rauolin vaimo Milja selvittää Keski-Pohjanmaan muistihoitajille Päivi Niemelälle ja Liisa Mäkelälle sairastuneiden työryhmän toimintatapaa.
Nyt Raoulille tärkeintä on perhe, hänestä on tullut isoisä. Lisäksi hän on saanut uusia ystäviä vertaisistaan sekä kotimaassa Helsingissä että ulkomailla. Hän on Alzheimer Europen sairastuneiden työryhmän jäsen. Hän löysi itselleen uuden harrastuksen ja nyt hän pelaa innoissaan koripalloa. Lisäksi päivän rutiineihin kuuluu koiran ulkoilutus sekä kitaran soitto. Elämä voi siis jatkua sairaudesta huolimatta vaikka paljosta hän joutuukin luopumaan.
Eniten meitä koskettivat sairastuneiden tarinat, joissa he kertoivat tapaavansa oman maansa valtion johtoa, mm. terveysministeriä ja kuinka Alzheimerin tautiin sairastunut voi omakohtaisesti kertoa siitä, miten sairastuneita tulisi hoitaa ja millaista heidän arkensa on. Tärkeää vaikuttamista, joka varmasti tuo tuloksia, jos tätä tehdään joka maassa.
Dementiaa ja taidetta
Vaikutuksen meihin teki myös taiteiden ja dementian yhdistäminen. Omaishoitaja Ann Pascoe vakuutti meidät valokuvauksen ja maalaamisen voimasta sekä vaikuttavuudesta oman sairauden ymmärtämisessä. Lisää tietoa aiheesta www.adementiavoice.com. Hänen miehensä Andrew hyväksyi oman muistisairautensa valokuvaamisen ja maalaamisen avulla. Kuvia katselemalla voi uudelleen elää tunnelmia ja kokea elämyksiä, joita on jo elänyt ja vahvistaa samalla olemassaolonsa oikeutusta. Valokuvien ja maalaamisen avulla pystyy ilmaisemaan asioita, joita ei välttämättä sanoin voi ilmaista tai kykene enää ilmaisemaan.
And in the end: We all have a story to tell!
Lopuksi saimme kuulla Englannissa järjestetystä tempauksesta, jossa jokainen niin muistisairas, omainen kuin
ns. suuren yleisön edustaja sai kirjoittaa oman tarinansa postikortin kokoiseen lappuun. Kortteja kertyikin paljon ja niistä tehtiin myöhemmin näyttely, jossa oli myös tarinansa kertoneiden ihmisten kuvia tarinakorttien lisäksi. Osa näyttelystä oli tuotu myös tänne Maltalle ja pienet tarinat taululla kertoivat tosiaan suurempaa tarinaa, kun niitä oli useampia samassa paikassa. Kirjoittaminen on vapauttavaa!
Meidän tarinamme jatkuu huomenna taas uusilla taiteellisilla jutuilla.
Kerromme tässä blogissa seminaarin antia Muistiliiton Välitä-hankkeen projektikoordinaattori Leena Erolan ja asiantuntija Krista Pajalan silmin ja korvin.
Me molemmat osallistumme Euroopan laajuiseen Alzheimer-konferenssiin ensimmäistä kertaa.
Osa Suomen edustuksesta pääsi kuvaan aamun ensimmäisen luennon jälkeen. Onneksi meille kaikille oli löytynyt vaatteita, koska osalta jäivät matkalaukut Frankfurtin lentokentälle. Tullessamme Maltalle edellisenä päivänä vietimme aluksi pari tuntia kentällä tekemässä "reporttia", jonka jälkeen suuntasimme ostamaan hammastahnaa ynnä muuta tarpeellista matkalaukussa ollutta tavaraa. Saavuimme torstaina ja laukut saimme torstai-iltana ja osa sai ne vasta perjantaina.
Painavaa asiaa heti aamulla
Aamutuimaan kuulimme Skotlannin valtion esityksen muistisairaita koskevasta palvelumallista, joka sisältää viisi pääkohtaa: tulevaisuuden suunnittelun ja päätöksen teon, kunnallisen tuen yhteydet, sairastuneen ja omaisen tuen, sairastavan tulevaisuuden suunnittelun ja sairauden ymmärtämisen sekä tulevaisuuden toimenpiteiden suunnittelun. Angiolina Fosterin mukaan tarvitaan lisäksi mm. kansallinen strategia, dementian hoidon suositukset sekä skottilaisten hoitajien konsultointi ja dementiahoito sairaaloissa. Hienoa, että Skotlannissa on luotu laaja ohjelma.
Omanarvontunnosta luennoi professori Chris Gastmans Belgiasta. Eettinen päätöksenteko pitää perustua vuoropuheluun kaikkien niiden ihmisten kesken, jotka ovat osallisina sairastuneen hoidossa. Hoidon suhteen tuleva potilas voi tehdä hoitotahdon, joka kuitenkin saattaa muuttua sairastumisen jälkeen. Tämä luo ristiriidan siitä, kumpaa tapaa hoidosta vastaavat noudattavat: sitä, joka tehty ennen sairastumista vai sitä tahtoa, joka ilmenee nyt sairastuneella? Tulevaisuudessa huomiota pitää kiinnittää moniin asioihin mm. lainsäädäntöön, saattohoitoon ja kotihoitoon. Tehtävää siis riittää näiden asioiden miettimisessä ja selvittämisessä.
Sairastuneiden työryhmän puheenvuorot koskettivat
Päivän mielenkiintoisin anti tuli mielestämme Euroopan Alzheimerin sairastuneiden työryhmän esityksistä. Täyteen ahtautuneessa luentosalissa tunnelma oli tiivis ja saimme kuulla monia sairastuneiden tarinoita kuten myös Suomesta tulleen Raoul Grönqvistin tarinan hänen vaimonsa Miljan lukiessa esityksen. Raoul kertoi siitä, kuinka diagnoosin saatuaan hän oli shokissa, koska työ loppui, työkaverit häipyivät elämästä ja piti selvitä sairauden kanssa. Myös ajokortti meni, lukutaito huononi ja tulojakaan ei enää ollut. Tämä kaikki tapahtui kaksi vuotta sitten.
Kuvassa Rauolin vaimo Milja selvittää Keski-Pohjanmaan muistihoitajille Päivi Niemelälle ja Liisa Mäkelälle sairastuneiden työryhmän toimintatapaa.
Nyt Raoulille tärkeintä on perhe, hänestä on tullut isoisä. Lisäksi hän on saanut uusia ystäviä vertaisistaan sekä kotimaassa Helsingissä että ulkomailla. Hän on Alzheimer Europen sairastuneiden työryhmän jäsen. Hän löysi itselleen uuden harrastuksen ja nyt hän pelaa innoissaan koripalloa. Lisäksi päivän rutiineihin kuuluu koiran ulkoilutus sekä kitaran soitto. Elämä voi siis jatkua sairaudesta huolimatta vaikka paljosta hän joutuukin luopumaan.
Eniten meitä koskettivat sairastuneiden tarinat, joissa he kertoivat tapaavansa oman maansa valtion johtoa, mm. terveysministeriä ja kuinka Alzheimerin tautiin sairastunut voi omakohtaisesti kertoa siitä, miten sairastuneita tulisi hoitaa ja millaista heidän arkensa on. Tärkeää vaikuttamista, joka varmasti tuo tuloksia, jos tätä tehdään joka maassa.
Dementiaa ja taidetta
Vaikutuksen meihin teki myös taiteiden ja dementian yhdistäminen. Omaishoitaja Ann Pascoe vakuutti meidät valokuvauksen ja maalaamisen voimasta sekä vaikuttavuudesta oman sairauden ymmärtämisessä. Lisää tietoa aiheesta www.adementiavoice.com. Hänen miehensä Andrew hyväksyi oman muistisairautensa valokuvaamisen ja maalaamisen avulla. Kuvia katselemalla voi uudelleen elää tunnelmia ja kokea elämyksiä, joita on jo elänyt ja vahvistaa samalla olemassaolonsa oikeutusta. Valokuvien ja maalaamisen avulla pystyy ilmaisemaan asioita, joita ei välttämättä sanoin voi ilmaista tai kykene enää ilmaisemaan.
And in the end: We all have a story to tell!
ns. suuren yleisön edustaja sai kirjoittaa oman tarinansa postikortin kokoiseen lappuun. Kortteja kertyikin paljon ja niistä tehtiin myöhemmin näyttely, jossa oli myös tarinansa kertoneiden ihmisten kuvia tarinakorttien lisäksi. Osa näyttelystä oli tuotu myös tänne Maltalle ja pienet tarinat taululla kertoivat tosiaan suurempaa tarinaa, kun niitä oli useampia samassa paikassa. Kirjoittaminen on vapauttavaa!
Meidän tarinamme jatkuu huomenna taas uusilla taiteellisilla jutuilla.
lauantai 20. huhtikuuta 2013
Viihmeinen seminaaripäivä
Kolmas ja viihmeinen konferenssipäivä alko aamuvarhasella
poka ikimuistosela kansainväliselä muistikävelylä (International Memory
Walk)! Soli mahoton tapahtuma,
osallistujia oli yli 3000, mukana mm. Taiwanin presidentti, joka piti puhheen,
jumppas (!) seuruheensa kanssa lavala kävelyn alkajaisiksi ja lähti sitte
vetähmään valtavvaa ihmisjoukkoa ympäri kaupungintaloa. Kaikila olit kirkuvan
oranssit T-paiat, ja joukossa näky monen monta eri maan kylttiä, Muistiliiton
kylttiä kanto meän ja ADIn hallituksen jäsen, oma Markus Löfströmimme.
TV-kamerat kuvas ja polliisit ohjas liikennettä. Lohikäärmetanssijat ja monet
kojut toit ison tapahtuman tunnelmaa. Hikikuuhmuus ei paljoa meitä hiastanu ko
met rinta tuuheena astelthiin tärkeän asian puolesta!
Konferenssin viimisin muttei ollenkhaan vähhäisin ossuus oli kahen professorin (Dr. Feldman Canadasta ja Dr. Chen Singaporesta) esitys, jossa het haki vastausta eri näkökulmista kysymyksheen, löytyykö parannuskeino näihin sairaukshiin vuotheen 2025 mennessä. Het kerto monista epäonnistuhneista tutkimuksista ja toit esille sen tosiasian, että viimisheen kymmenheen vuotheen ei ole tapahtunu juuri mithään läpimurtoja parannuskeinon löytymisen sarala. Yhtä mieltä professorit vaikuttivat olevan siittä, että se parannuskeino, mikä se sitte ikinä tulleeki mahollisesti olheen, tuskin on mikhään yks juttu vaan hoito ja parannus tullee jatkossaki olheen useamman asian summa. Erityisesti Feldman painotti ennaltaehkäsyn merkitystä ja sekä riskitekijöitten että suojaavien tekijöitten tuntemusta – näissä saattaa piillä tulevaisuuen vastauksia. Feldman haasto myös ajattelheen luovasti ja näki avvoimen kansainvälisen tutkimusyhteistyön yhtenä avvaintekijänä parannuskeinon löytymisessä. Chen puhu myös paljon oihreitten hoitamisesta ja potihlaitten hyvinvoinnin merkityksestä, vaikka parantavvaa hoitomuotoa ei lähiaikoina löytyiskhään. Joku sen pohtilaista oli kertonu pellaavansa Angry Birdsiä aina ko on ahistunu. Loppuyhtheenvetona molemmat professorit olit sitä mieltä, että tuskin parannuskeinoa löyethään saatikka saahaan markkinoile asti vuotheen 2025 mennessä, sillä aikataulu on liian tiukka. Reilu kymmenen vuotta hoitomuotojen tai lääkheitten kehittämisessä kuluttajale asti ei ole aika eikä mikhään. Mutta olhaan kuulola, sillä ihan hurjasti eri tutkimuksia on menossa eri puolila tätä meän palloa.
Lophuun met haluthaan vielä mainoa yhtä puhheenvuoroa.
Nimittäin Kate Swaffer, austraalialainen työikänen, joka sairastaa Alzheimeria,
puhu rohki ajatuksia herättävästi. Hän puhu kuntoutuksen merkityksestä ja pohti
myös oivallisesti muistisaihrautta vammana (disability). Hän oli myös nimenny
miehensä B.U.B.:ksi (=back up brain), jonka voi suomentaa ”vara-aivoksi”,
tietokonheen varmuuskopion tavhoin B.U.B. auttaa vain jos varsinainen tietokone
eli Kate tarvii. Met tykähtiin kovasti
tästä vertauskuvasta, sillä se viestittää ittenäisyyestä, voihmaantumisesta,
oman elämän ohjaamisesta ja myös lähheisen roolista rinnala kulkijana. Kate
kirjottaa myös blogia, häätyyki ehottomasti käyä lukemassa.
Nyt hyvvää yötä!
Henna ja Heidi
Varsinaisessa konferenssissa tänhhään kuulthiin mm. eri
maitten muistiohjelmista tai dementia strategioista, jos tarkalheen yritethään
kääntää. Australia oli eka maa, jossa maan hallitus nimes dementian
kansalliseksi terveyspolitiikan kärkihaastheeksi jo vuona 2005. Sen jälkheenhän
onki sitte tapahtunu ympäri maailman vaikka mitä, myös Euroopassa ja tietenki meilä
Suomessaki. Meän oman maan kansallisen muistiohjelman englanninkielinen käännös, joka on hiljathain julkastu STM:n sivuila oli jo pongattu ameerikoissa
asti. Australian sisarjärjestömme toiminnanjohtaja Glenn Rees korosti
varsinki mediaikonien tärkheyttä. Jos saapi vaikka maan residentin ja/tai muita
julkisuuen henkihlöitä tämän meän asian taakse, niin suuri ylheisöki alkaa
helpommin kiinnostua. Kua julkkis met saatais Suomessa puhuttua alkahmaan meän
muistilähettihlääksi?
Meän omat esitykset ossuit myös tähän viimisheen
konferenssipäihvään. Met olthiin samassa sessiossa, mahottoman isossa
teatterisalissa, jossa oli kylläki vain noin 100 kuulijjaa. Heidi puhu
sairahtuhneitten äänen kuulemisen merkityksestä, kuntoutuksen ideologiasta ja
meän järjestön viime syksyn sairastuhneitten seminaarista, jossa sairastuhneet
otti kantaa kansallisheen muistiohjelhmaan. Henna taas esitteli
REPET-tutkimusta ja erityisesti niitä positiivisia tuloksia, jokka viestitti
ettei elämä päätyy diagnooshiin. Met saathiin hyvvää pallautetta puhheistamme.
Konferenssin viimisin muttei ollenkhaan vähhäisin ossuus oli kahen professorin (Dr. Feldman Canadasta ja Dr. Chen Singaporesta) esitys, jossa het haki vastausta eri näkökulmista kysymyksheen, löytyykö parannuskeino näihin sairaukshiin vuotheen 2025 mennessä. Het kerto monista epäonnistuhneista tutkimuksista ja toit esille sen tosiasian, että viimisheen kymmenheen vuotheen ei ole tapahtunu juuri mithään läpimurtoja parannuskeinon löytymisen sarala. Yhtä mieltä professorit vaikuttivat olevan siittä, että se parannuskeino, mikä se sitte ikinä tulleeki mahollisesti olheen, tuskin on mikhään yks juttu vaan hoito ja parannus tullee jatkossaki olheen useamman asian summa. Erityisesti Feldman painotti ennaltaehkäsyn merkitystä ja sekä riskitekijöitten että suojaavien tekijöitten tuntemusta – näissä saattaa piillä tulevaisuuen vastauksia. Feldman haasto myös ajattelheen luovasti ja näki avvoimen kansainvälisen tutkimusyhteistyön yhtenä avvaintekijänä parannuskeinon löytymisessä. Chen puhu myös paljon oihreitten hoitamisesta ja potihlaitten hyvinvoinnin merkityksestä, vaikka parantavvaa hoitomuotoa ei lähiaikoina löytyiskhään. Joku sen pohtilaista oli kertonu pellaavansa Angry Birdsiä aina ko on ahistunu. Loppuyhtheenvetona molemmat professorit olit sitä mieltä, että tuskin parannuskeinoa löyethään saatikka saahaan markkinoile asti vuotheen 2025 mennessä, sillä aikataulu on liian tiukka. Reilu kymmenen vuotta hoitomuotojen tai lääkheitten kehittämisessä kuluttajale asti ei ole aika eikä mikhään. Mutta olhaan kuulola, sillä ihan hurjasti eri tutkimuksia on menossa eri puolila tätä meän palloa.
Nyt ko konferenssi on ohi, met olhaan yllättävän väsyhneitä
mutta onnellisia. Niin se vain on että ko näkkee ja kuulee mitä maailmala on
touhuttu, saapi ittekki ihan uutta intoa puurtaa kotimaassa näitten asihoitten
etheen. Voimaantuhneena kaikista näistä kokemuksista met käythiin vielä
iltamyöhälä herkuttelemassa Glacio-jäätelöbaarissa, jonka mammuttiannokset kantaa
meitä varmasti vielä huomenaki ko lennethään takas Suohmeen!
Henna ja Heidi
perjantai 19. huhtikuuta 2013
Toinen seminaaripäivä ja dim sumeja
Toinen seminaaripäivä käynnistyi Quality of Life for People with Dementia and Carers -plenarilla. Hyviä käytäntöjä ja koskettavia videonpätkiä, mutta tällä kertaa parhaiten jäi mieleen taiwanilainen kiinalaisen lääketieteen professori Ching-Laing Hsieh, jonka kielitaito riitti juuri ja juuri lukemaan diansa täysin ei-ymmärrettävällä ääntämyksellä suoraan valkokankaalta. Aihe oli kuitenkin kiinnostava, mutta herra ei valitettavasti ehtinyt loppupäätelmiinsä. Yksi kerrallaan hän torppasi vanhoja tuttuja luonnontuotteita (esim. ginkgo biloba ja kurkuma) muistitoimintojen edistäjänä ja Alzheimerin taudin hoitomuotona, mutta nosti esiin lupaavia tutkimustuloksia esim. litsistä ja sahramista.
Arvatkaas muuten, mikä Välitä! -kampanjassamme on ollut eniten ajatuksia herättävää? "Onko tuo oikea kännykkä-applikaatio ja miten se siis toimii?" Eli tämä "Espan mummo" -kuva, joka oli myös Muisti 1/2013 -lehden kannessa. Valitettavasti on ollut pakko todeta, ettei meillä ainakaan vielä Suomessa pelasteta eksyneitä muistisairaita painamalla kännykästä nappia Välitä, mutta ehkä tulevaisuudessa.
Loppupäivän juoksentelimmekin sessioista toiseen. Idolimme Bell & Troxel esittelivät uusitun Dementia Bill of Rights -julistuksensa, joka siis saanut uuden nimen (meilläkin suomennetut Alzheimer's Bill of Rights 1994 löytyvät vielä vuoden 2008 Oikeusoppaasta). Muutamia pieniä, mutta tärkeitä muutoksia entiseen oli esimerkiksi termi care partner (vs. vanha caregiver) sekä se, että muistisairas ihminen tarvitsee mielekästä tekemistä throughout the day (vs. vanha each day). Ei siis ylhäältäpäin saneltua hoitoa eikä kerran päivässä tapahtuvaa viriketoimintaa, vaan rinnalla kulkemista ja mielekästä elämää ja osallisuutta kaiken aikaa. Virginia lupasi muuten pian tulla uudelleen Suomeen moikkaamaan poroja - toivottavasti tämä ihastuttava ysikymppinen vierailee sitten meilläkin.
Alzheimer's Societyn Jeremy Hughes kertoi todella innostavasti Brittien Dementia Friendly Communities -ohjelmasta. Tällainen meille! Samaa työtähän aloitettiin jo yhteistyössämme Eldem-projektissa DIAKin kanssa, mutta paljon, paljon, paljon enemmän olisi mahtavaa saada aikaan. Ohjelmassa paitsi esim. koulutetaan pankki- ja kaupan alan henkilökuntaa, myös esim. peruskoululaisia muistisairaiden kohtaamiseen. Lisäksi heillä on käytössä "safe journey cards", eli joukkoliikenteen matkakortti, joka kertoo kuljettajalle käyttäjän muistisairaudesta. Näin kuljettaja osaa tarvittaessa hienovaraisesti tiedustella oikeaa pysäkkiä ja muistuttaa sillä jäämisestä. Yhteistyössä tässä valtavassa hankkeessa oli kymmeniä yrityksiä, yhteisöjä ja järjestöjä.
Singaporessa tehdään muuten hyvin samanlaista työtä paikallisen strategic dementia planin kanssa kuin meillä Muistiohjelman suhteen. Tosin Singaporessa valtion rahoituksella ja laajassa yhteistyökumppanien verkostossa...
Singaporessa on myös kehitetty Mental First Aid Kit, josta tuli tietysti mieleen Suomen Mielenterveysseuran Mielenterveyden Ensiapu -setti. Singaporessa samaan pakettiin oli liitetty masennuksen ehkäisy sekä muistioireiden ennaltaehkäisy. Muutenkin mental health ja dementia mahtuivat yllättävän monen puhujan suussa samaan pakettiin.
Tarja Välimäki ja Janne Martikainen Itä-Suomen yliopistosta kertoivat omissa puheenvuoroissaan ALSOVA-kokonaisuuden tuloksia. Jannelle tultiin myöhemmin kertomaan, että HongKongissa on tehty lähes identtinen tutkimus kotona asumista tukevien palvelujen vaikuttavuudesta suhteessa pitkäaikaiseen ympärivuorokautiseen hoitoon siirtymiseen. Valitettavissa kummassakaan tapauksessa tulokset eivät olleet kovinkaan rohkaisevia. Kiinalainen nainen taas etsi käsiinsä Tarjan, sillä oli aloittelemassa samantyyppistä tutkimusta, jossa analysoitiin omaishoitajien päiväkirjoja.
Sanna Aavaluoma kertoi koulutuskokonaisuudesta, "New Training Philosophy in Finnish Dementia Care" - ja sai heti koulutuskutsuja Singaporeen sekä Slovakiaan! Kuvassa Sanna poseeraa So that I wouldn't Be Forgotten -posterinsa edessä.
Sanna Aavaluoma kertoi koulutuskokonaisuudesta, "New Training Philosophy in Finnish Dementia Care" - ja sai heti koulutuskutsuja Singaporeen sekä Slovakiaan! Kuvassa Sanna poseeraa So that I wouldn't Be Forgotten -posterinsa edessä.
Arvatkaas muuten, mikä Välitä! -kampanjassamme on ollut eniten ajatuksia herättävää? "Onko tuo oikea kännykkä-applikaatio ja miten se siis toimii?" Eli tämä "Espan mummo" -kuva, joka oli myös Muisti 1/2013 -lehden kannessa. Valitettavasti on ollut pakko todeta, ettei meillä ainakaan vielä Suomessa pelasteta eksyneitä muistisairaita painamalla kännykästä nappia Välitä, mutta ehkä tulevaisuudessa.
Ja viimeiseksi ruokakuulumiset: Antoisan seminaaripäivän jälkeen tallustelimme taas maailman toiseksi korkeimpaan rakennukseen, eli Taipei101-torniin aikeissa kivuta (okei, nousta hissillä) tornin korkeuksiin. Torni oli kuitenkin peittynyt sateisen päivän johdosta sumuun, joten ostimme pinkan postikortteja ja menimme suositeltuun Din Tai Fung -ravintolaan nauttimaan illallisen, joka oli yhdellä sanalla sanottuna aivanloistava. Dim sumeja, nuudeleita, wokattuja kasviksia ja vaikka mitä ihanaa pöydän täydeltä. Seinällä mainostettiin Michelin-tähteä, mutta ilmeisesti sen on saanut viime vuosina jokin muu ketjun ravintoloista.
Huomiseen, el viimeiseen seminaaripäivään. Hyvää yötä Suomi!
Henna ja Heidi
torstai 18. huhtikuuta 2013
28th International Conference of Alzheimer's Disease International 18.-20.4.2013 Taipei, Taiwan
Terveisiä Taipeista, Taiwanin pääkaupungista!
Muistiliitto - Heidi, Henna sekä hallituksen jäsen, liittovaltuuston puheenjohtaja Markus Löfström - edustaa tällä hetkellä Alzheimer Disease Internationalin (ADI) kansainvälisessä konferenssissa.
Ennen seminaaria ADI:n jäsenet ympäri maailman kokoontuivat kokoukseen, jossa käytiin läpi ADI:n toimintaa, keskusteltiin uudesta strategiakaudesta ja myös hyväksyttiin kolme uutta jäsentä ADI-perheeseen. ADI:n tämän vuoden teema "Dementia: a journey of caring" kuulosti suomalaisen korvaan erityisen hyvältä, sillä tämä kansainvälinen teema tukee täydellisesti meidän omaa tämänvuotista Välitä! -kampanjamme.
Seminaari alkoi tänään upealla tervetuliaisohjelmalla, jossa näimme mm. tanssiesityksen, jonka tähtenä muistisairas rouva sekä miehensä Yang. Kulttuuripläjäyksen jälkeen pariskunnan tytär kertoi koskettavasti kokemuksistaan muistisairaan äidin tyttärenä.
Päivä loppui tervetuliaisseremoniaan, jossa taisimme suurina ruuan ystävinä santsata ruokaa viitisen kertaa. Samalla esittelimme kiinnostuneille Välitä! -kampanjaa. Esimerkiksi australialainen ja tunisialainen nainen kertoivat, että heillä tunnetaan sama ongelma, joskin heillä sitä ei pahimmillaan aiheuta pakkanen ja lumi, vaan paahtava kuumuus ja dehydraatio. Tunisialainen nainen tosin mainitsi, että oli heilläkin tänä vuonna lunta - kaikkea sitä täällä kansainvälisissä seminaareissa oppii!
Varsinaisesta ohjelmasta mieleen jäi preventio-esitykset, joista saimme enemmänkin vahvistusta vanhalle tiedolle kuin täysin uutta informaatiota. Joskus sekin on kuitenkin tärkeää: tietää puhuvansa oikeista asioista. Pikkutaistelu termistöstäkin käytiin yleisön edustajan ja ADI:n Marc Wortmanin kanssa siitä, onko dementiaa olemassa - tai pikemminkin, onko se sickness vai illness. Täytyy myöntää, että varsinkin Heidillä loppui tässä vaiheessa ymmärrys (vai kielitaito?).
Tähtihetkemme oli Virginia Bellin ja David Troxellin kanssa vietetty juttutuokio. He kertovat huomenna päivittämästään Dementia Bill of Rightsistaan. Odotamme innolla, ja bloggaamme kun tiedämme enemmän!
Suomalaisia täällä on myös Itä-Suomen yliopiston Tarja Välimäki, Anne Koivisto ja Janne Martikainen sekä Suomen Psykologisen Instituutin ja Helsingin Alzheimer-yhdistyksen edustajana Sanna Aavaluoma. Omat esityksemme ovat lauantaina, muu Suomen poppoo luennoi huomenna. Kiirettä pitää, että ehtii kokea, nähdä, oppia ja kuulla kaiken kiinnostavan!
Mutta on täällä hetki ehditty lomaillakin!. Kaksi päivää painoimme päät kolmansina jalkoina ympäri Taipeita haistellen tuntemattomia tuoksuja, ihaillen neonvaloja ja kuunnellen käsittämättömältä tuntuvaa Kiinan kieltä. Eniten - katujen tallaamisen lisäksi - olemme nauttineet Maokongin gondolan kyydistä (Hennan kuvaavasta ilmeestä huolimatta). Samaisessa hytissä törmäsimme sattumalta myös suomalaiseen mieheen, joka kertoi kymmenen vuoden Aasian kokemuksensa pohjalta kiinnostavia faktoja niin taiwanilaisista, paikallisesta ruuasta kuin Taiwanin ja Manner-Kiinan suhteistakin.
Huomiseen!
Heidi ja Henna
Muistiliitto - Heidi, Henna sekä hallituksen jäsen, liittovaltuuston puheenjohtaja Markus Löfström - edustaa tällä hetkellä Alzheimer Disease Internationalin (ADI) kansainvälisessä konferenssissa.
Ennen seminaaria ADI:n jäsenet ympäri maailman kokoontuivat kokoukseen, jossa käytiin läpi ADI:n toimintaa, keskusteltiin uudesta strategiakaudesta ja myös hyväksyttiin kolme uutta jäsentä ADI-perheeseen. ADI:n tämän vuoden teema "Dementia: a journey of caring" kuulosti suomalaisen korvaan erityisen hyvältä, sillä tämä kansainvälinen teema tukee täydellisesti meidän omaa tämänvuotista Välitä! -kampanjamme.
Seminaari alkoi tänään upealla tervetuliaisohjelmalla, jossa näimme mm. tanssiesityksen, jonka tähtenä muistisairas rouva sekä miehensä Yang. Kulttuuripläjäyksen jälkeen pariskunnan tytär kertoi koskettavasti kokemuksistaan muistisairaan äidin tyttärenä.
Varsinaisesta ohjelmasta mieleen jäi preventio-esitykset, joista saimme enemmänkin vahvistusta vanhalle tiedolle kuin täysin uutta informaatiota. Joskus sekin on kuitenkin tärkeää: tietää puhuvansa oikeista asioista. Pikkutaistelu termistöstäkin käytiin yleisön edustajan ja ADI:n Marc Wortmanin kanssa siitä, onko dementiaa olemassa - tai pikemminkin, onko se sickness vai illness. Täytyy myöntää, että varsinkin Heidillä loppui tässä vaiheessa ymmärrys (vai kielitaito?).
Tähtihetkemme oli Virginia Bellin ja David Troxellin kanssa vietetty juttutuokio. He kertovat huomenna päivittämästään Dementia Bill of Rightsistaan. Odotamme innolla, ja bloggaamme kun tiedämme enemmän!
Suomalaisia täällä on myös Itä-Suomen yliopiston Tarja Välimäki, Anne Koivisto ja Janne Martikainen sekä Suomen Psykologisen Instituutin ja Helsingin Alzheimer-yhdistyksen edustajana Sanna Aavaluoma. Omat esityksemme ovat lauantaina, muu Suomen poppoo luennoi huomenna. Kiirettä pitää, että ehtii kokea, nähdä, oppia ja kuulla kaiken kiinnostavan!
Mutta on täällä hetki ehditty lomaillakin!. Kaksi päivää painoimme päät kolmansina jalkoina ympäri Taipeita haistellen tuntemattomia tuoksuja, ihaillen neonvaloja ja kuunnellen käsittämättömältä tuntuvaa Kiinan kieltä. Eniten - katujen tallaamisen lisäksi - olemme nauttineet Maokongin gondolan kyydistä (Hennan kuvaavasta ilmeestä huolimatta). Samaisessa hytissä törmäsimme sattumalta myös suomalaiseen mieheen, joka kertoi kymmenen vuoden Aasian kokemuksensa pohjalta kiinnostavia faktoja niin taiwanilaisista, paikallisesta ruuasta kuin Taiwanin ja Manner-Kiinan suhteistakin.
Huomiseen!
Heidi ja Henna
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)