Toinen seminaaripäivä ja dim sumeja

Toinen seminaaripäivä käynnistyi Quality of Life for People with Dementia and Carers -plenarilla. Hyviä käytäntöjä ja koskettavia videonpätkiä, mutta tällä kertaa parhaiten jäi mieleen taiwanilainen kiinalaisen lääketieteen professori Ching-Laing Hsieh, jonka kielitaito riitti juuri ja juuri lukemaan diansa täysin ei-ymmärrettävällä ääntämyksellä suoraan valkokankaalta. Aihe oli kuitenkin kiinnostava, mutta herra ei valitettavasti ehtinyt loppupäätelmiinsä. Yksi kerrallaan hän torppasi vanhoja tuttuja luonnontuotteita (esim. ginkgo biloba ja kurkuma) muistitoimintojen edistäjänä ja Alzheimerin taudin hoitomuotona, mutta nosti esiin lupaavia tutkimustuloksia esim. litsistä ja sahramista.

Loppupäivän juoksentelimmekin sessioista toiseen. Idolimme Bell & Troxel esittelivät uusitun Dementia Bill of Rights -julistuksensa, joka siis saanut uuden nimen (meilläkin suomennetut Alzheimer's Bill of Rights 1994 löytyvät vielä vuoden 2008 Oikeusoppaasta). Muutamia pieniä, mutta tärkeitä muutoksia entiseen oli esimerkiksi termi care partner (vs. vanha caregiver) sekä se, että muistisairas ihminen tarvitsee mielekästä tekemistä throughout the day (vs. vanha each day). Ei siis ylhäältäpäin saneltua hoitoa eikä kerran päivässä tapahtuvaa viriketoimintaa, vaan rinnalla kulkemista ja mielekästä elämää ja osallisuutta kaiken aikaa. Virginia lupasi muuten pian tulla uudelleen Suomeen moikkaamaan poroja - toivottavasti tämä ihastuttava ysikymppinen vierailee sitten meilläkin.

Alzheimer's Societyn Jeremy Hughes kertoi todella innostavasti Brittien Dementia Friendly Communities -ohjelmasta. Tällainen meille! Samaa työtähän aloitettiin jo yhteistyössämme Eldem-projektissa DIAKin kanssa, mutta paljon, paljon, paljon enemmän olisi mahtavaa saada aikaan. Ohjelmassa paitsi esim. koulutetaan pankki- ja kaupan alan henkilökuntaa, myös esim. peruskoululaisia muistisairaiden kohtaamiseen. Lisäksi heillä on käytössä "safe journey cards", eli joukkoliikenteen matkakortti, joka kertoo kuljettajalle käyttäjän muistisairaudesta. Näin kuljettaja osaa tarvittaessa hienovaraisesti tiedustella oikeaa pysäkkiä ja muistuttaa sillä jäämisestä. Yhteistyössä tässä valtavassa hankkeessa oli kymmeniä yrityksiä, yhteisöjä ja järjestöjä.

Singaporessa tehdään muuten hyvin samanlaista työtä paikallisen strategic dementia planin kanssa kuin meillä Muistiohjelman suhteen. Tosin Singaporessa valtion rahoituksella ja laajassa yhteistyökumppanien verkostossa...

Singaporessa on myös kehitetty Mental First Aid Kit, josta tuli tietysti mieleen Suomen Mielenterveysseuran Mielenterveyden Ensiapu -setti. Singaporessa samaan pakettiin oli liitetty masennuksen ehkäisy sekä muistioireiden ennaltaehkäisy. Muutenkin mental health ja dementia mahtuivat yllättävän monen puhujan suussa samaan pakettiin.

Tarja Välimäki ja Janne Martikainen Itä-Suomen yliopistosta kertoivat omissa puheenvuoroissaan ALSOVA-kokonaisuuden tuloksia. Jannelle tultiin myöhemmin kertomaan, että HongKongissa on tehty lähes identtinen tutkimus kotona asumista tukevien palvelujen vaikuttavuudesta suhteessa pitkäaikaiseen ympärivuorokautiseen hoitoon siirtymiseen. Valitettavissa kummassakaan tapauksessa tulokset eivät olleet kovinkaan rohkaisevia. Kiinalainen nainen taas etsi käsiinsä Tarjan, sillä oli aloittelemassa samantyyppistä tutkimusta, jossa analysoitiin omaishoitajien päiväkirjoja.

Sanna Aavaluoma kertoi koulutuskokonaisuudesta, "New Training Philosophy in Finnish Dementia Care" - ja sai heti koulutuskutsuja Singaporeen sekä Slovakiaan! Kuvassa Sanna poseeraa So that I wouldn't Be Forgotten -posterinsa edessä.

Arvatkaas muuten, mikä Välitä! -kampanjassamme on ollut eniten ajatuksia herättävää? "Onko tuo oikea kännykkä-applikaatio ja miten se siis toimii?" Eli tämä "Espan mummo" -kuva, joka oli myös Muisti 1/2013 -lehden kannessa. Valitettavasti on ollut pakko todeta, ettei meillä ainakaan vielä Suomessa pelasteta eksyneitä muistisairaita painamalla kännykästä nappia Välitä, mutta ehkä tulevaisuudessa.

Ja viimeiseksi ruokakuulumiset: Antoisan seminaaripäivän jälkeen tallustelimme taas maailman toiseksi korkeimpaan rakennukseen, eli Taipei101-torniin aikeissa kivuta (okei, nousta hissillä) tornin korkeuksiin. Torni oli kuitenkin peittynyt sateisen päivän johdosta sumuun, joten ostimme pinkan postikortteja ja menimme suositeltuun Din Tai Fung -ravintolaan nauttimaan illallisen, joka oli yhdellä sanalla sanottuna aivanloistava. Dim sumeja, nuudeleita, wokattuja kasviksia ja vaikka mitä ihanaa pöydän täydeltä. Seinällä mainostettiin Michelin-tähteä, mutta ilmeisesti sen on saanut viime vuosina jokin muu ketjun ravintoloista.

Huomiseen, el viimeiseen seminaaripäivään. Hyvää yötä Suomi!

Henna ja Heidi