Konferenssin kolmas päivä takana. Päivät ovat huikean pitkiä, mutta niin mielenkiintoisia, että unettakin pärjää! Tässä teille tämän päivän lintu:
Päivän ensimmäisessä sessiossa keskusteltiin median vaikutuksesta mielikuvaan muistisairauksista. Mielenkiinoista oli, että kaikilla puheenvuoron käyttäneillä median edustajilla oli itsellään kokemus läheisen ihmisen muistisairaudesta paitsi elokuvan tekijöillä ja näyttelijöillä.
Katherine Jarman (Senior producer, Brittish broadcasting corporation BBC News) näytti lyhyitä leikkauksia dokumenteista, ajankohtaisohjelmista ja uutisista (BBC:ltä) vuosien varrelta. Videoklippien perusteella voimme sanoa, että media on kovasti mennyt eteenpäin asianmukaisen uutisoinnin suuntaan, vaikka vielä tekemistä onkin! Vuodelta 1978 olevassa klipissa mm sanottiin, että piirileikistä syrjään jättäytynyt "dementikko näyttää rumalta, haisee pahalta ja mumisee käsittämättömiä". Kyllä. BBC:n ajankohtaisohjelmassa. Suurelle yleisölle.
Selvästi paikallinen suuri kuuluisuus oli Coronation Street-tv-sarjan näyttelijä Tony Hirst, joka kertoi prosessista, jossa 10 miljoonan katsojamäärät päivittäin pelkästään Britanniassa (lisäksi sarja oli katsotuin päivittäissarja ainakin Kanadassa) tavoittavaan tv-sarjaan kirjoitettiin muistisairautta sairastava ihminen (Tony näyttelee sarjassa sairastuneen naisen aviomiestä... ja voi me kuulimme seikkaperäisen selityksen sarjan juonen tähänastisista käänteistä). Näin järjestönäkökulmasta oli loistavaa kuunnella tarinaa. Nimittäin kun sarjan käsikirjoittajat olivat tehneet päätöksen kirjoittaa sarjaan muistisairas ihminen, he ottivat ensimmäiseksi yhteyttä Ison Britannian Alzheimers Sosietyyn. He kävivät järjestön kanssa keskustelua siitä, mitä asioita he haluavat sarjassa nostettavan esiin. Mm se, että sairastunut on hyväkuntoinen työikäinen nainen, on tietoinen valinta. Lisäksi näyttelijät, joilla ei ollut omaa kokemusta muistisairauksista, pääsivät järjestön kautta tapaamaan sairastuneita ja heidän omaishoitajiaan. Eli yhteistyössä paikallisen järjestön kanssa tehtiin saippuaoopperasta vaikuttamisen väline.
Väliajoilla näyttelypöydillä ja postereissa riittää katsottavaa!
Tietenkin, tottakai tämän päivän huippuhetki koettiin klo 14.10 paikallista aikaa, kun dosentti Kati Juva päätutkijan ominaisuudessa esitteli Parallel Session 17:ssa Muistiliiton ikioman (Novartiksen rahoittaman) Ensimmäisen vuoden seurantatutkimuksen. Esitys oli ajastettu juuri oikein eli samaan aikaan kun avustaja nosti esiin aika loppui kyltin (jossa muuten lukee kohteliaasti: Stop talking...) vaihtui dosentti Juvan esityksessä Thank you-dia. Muutenkin esitys meni hyvin ja kysymyksiäkin heräsi sen verran kuin aika antoi periksi (mm millainen terveydenhuoltojärjestelmä Suomessa on). Suomalaisia kannustusjoukkojakin salista löytyi kiitettävästi.
Päivän lopulla päätin, että vihdoin on sairastuneiden osion vuoro, kun en ollut niihin kertaakaan ehtinyt, vaikka niitä kaksi päivittäin on ollut tarjolla. Iltapäivän aiheena oli End of Life Issues ja etukäteen ajattelin, että kuinkahan rankkaa tästä tulee. Missään osiossa ei ole tähän asti naurettu niin paljon kuin tässä!
Sairastuneiden sessioissa siis puheenjohtaja ja kaikki puhujat ovat muistisairaita ihmisiä. Raskaasta aiheesta huolimatta näiden valovoimaisten ihmisten puhetta oli ilo kuunnella! Sain onnekseni kuunnella Richard Tayloria uudelleen, eikä hän tuottanut pettymystä tälläkään kertaa. Hän esitteli valitsemansa version hoitotahdosta, joka on nimeltään Five Wishes. Toki hän otti myös vahvasti kantaa siihen, että oikeus omannäköiseen elämään, toiveiden toteuttamiseen ja yksilöllisyyteen ei tarvita kuoleman läheisyyttä vaan siihen pitäisi olla oikeus joka päivä koko elämänsä ajan.
Peter Dunlop käytti viimeisenä voimakkaan puheenvuoron eutanasian puolesta. Aihe herätti paljon keskustelua, jossa mm hoitajat kertoivat omia kokemuksiaan muistisairaiden ihmisten saattohoidosta.
Päivä päättyi upeissa puitteissa vietettyihin päätösillallisiin Greenwichin yliopistoalueella (the Painted Hall). Loistava kauniilla maalauksilla koristeltu vanha linna valitettavasti kaikui niin, ettei juhlapuheista selvää saanut, mutta ympäristö loi kyllä juhlavan (hieman Harry Potter-maisen) tunnelman viimeiseen iltaan.
Huomenna vielä jäljellä viimeiset Paralellit, joista siis pitäisi taas valita se, josta eniten saa irti... Jätän lopullisen valinnan suosiolla aamuun.
Lontoo kiittää ja kuittaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti